Retket
Retkemme ovat kestoltaan tunnista aina yön yli -retkiin saakka. Retkelle starttaa kerrallaan maksimissaan kuusi asiakashevosta.
- Teemme pääsääntöisesti töitä ulkosalla ja aina emme pääse vastaamaan. Pyrimme kuitenkin soittamaan aina takaisinpäin.
- Sääolosuhteet kannattaa ottaa huomioon pukeutumisessasi.
- Halutessasi voit lainata meiltä pakollisen kypärän sekä alusmyssyn, kesä/talvihaalarin, ratsastusnilkkurit, villasukat, hanskat/rukkaset ja sadetakin ja -housut.
- ratsastajan painoraja on 110 kg.
- Alle 12–vuotiailta edellytämme aiempaa, säännöllistä ratsastuskokemusta. Lapsen tulee hallita hevonen kaikissa tavallisissa askellajeissa.
- Alle 12 v ilman säännöllistä ratsastuskokemusta olevilla lapsilla on mahdollisuus osallistua alkeistunneillemme maanantai-iltaisin.
- Pyrimme tekemään kaikkemme, jotta retkemme olisivat turvallisia. Tallillamme on päivitetty turvallisuussuunnitelma ja toiminnasta vastaavat ovat ensiapukoulutettuja.
- Kaikki asiakkaamme ovat vastuuvakuutettuja, mutta eivät vakuutettuja tapaturman varalta. Suosittelemme henkilökohtaista tapaturmavakuutusta.
- Emme luovuta hevosta alkoholin vaikutuksen alaisena olevalle henkilölle.
- pakkasraja tunnin ja kahden tunnin retkille on -20c ja pidemmille -15c
- Veloitamme puolet varauksen arvosta, jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin kahta päivää ennen tuntia/retkeä.
Tunnin ratsastus 23 euroa / henkilö
Kahden tunnin retki 45 euroa / henkilö
Rellan Retki 60 euroa / henkilö
Vinurin Vaellus 90 euroa / henkilö
Lasten kekkerit
Polttaripaketti
Hevosteluhetki
Rella Special 250 euroa / henkilö
Hippulan kahden päivän vaellus 270 euroa / henkilö
Hippulan kahden yön vaellus 270 euroa / henkilö *UUTUUS*
Kartanovaellus 330 euroa/henkilö *UUTUUS*
Neljän päivän vaellus 490 euroa / henkilö *UUTUUS*
Hinnat sisältävät 8% arvonlisäveron
RELLAN RETKI
-ympäri vuoden
Ratsastamme vaihtelevissa maisemissa kahden ja puolen tunnin verran ilman taukoja. Matka taittuu mukavasti metsäpoluilla, tölttiteillä ja reippaammilla laukkasuorillakin ryhmän tasosta riippuen. Tallille saapumisen jälkeen nautiskellaan kaffesta sekä suolaisesta että makeasta mahantäytteestä Tupakodassamme. Ratsastusaikansa puolesta tämä retki soveltuu hyvin myös vähemmän ratsastaneille!
Hinta 60 euroa / henkilö sisältäen varusteet, ratsastuksen,kaffet suolaisen ja makean kera, oppaan palvelut, vastuuvakuutuksen ja arvonlisäveron. Retken kesto kolme ja puoli tuntia. Minimi viisi henkilöä.
VINURIN VAELLUS
Ratsastusta kaikkiaan 4,5 tuntia. Välillä pysähdymme tunnin, puolentoista tauolle Valkeisenlammen kodalle, jossa keittolounas nokipannukaffen ja makian kera maistuu -aah, kertakaikkiaan hyvälle! Sielu lepää taatusti hulppeissa maastoissa ja pääset vaeltamisen makuun. Palattuamme tallimaisemiin voit vain ihmetellä, mikset ole tullut lähteneeksi aiemmin!!!
Hinta 90 euroa / henkilö sisältäen varusteet, ratsastuksen, taukoeväät, oppaan palvelut, vastuuvakuutuksen ja arvonlisäveron. Retken kesto noin kuusi tuntia. Minimi viisi henkilöä.
LASTEN KEKKERIT
Hevoset talutetaan laitumelta harjattaviksi ja hellittäviksi. Satuloinnin jälkeen juhlijat ratsastavat kentällä kokemustasosta riippuen joko talutuksessa tai ilman. Vanhemmille lapsille ja/tai ratsastustaidon omaaville leikkimielistä kisailua. Hevostelun jälkeen siirrytään sisälle kekkeröimään herkkujen parissa!
Jos hevostelu ei kerta kaikkiaan kiinnosta, järjestämme juhlijoille vallan muuta touhua ja tekemistä!
Hinta 65 euroa sisältäen yhdestä viiteen juhlijaa, ohjelmaosion, tarjoilut (kakkua, pizzaa, keksejä, karkkia, mehua) yllätyksen sankarille sekä arvonlisäveron. Lisäjuhlijat 10 €/henkilö. Kokonaiskesto kaksi tuntia. Ei alaikärajaa.
POLTTARIPAKETTI
Yllätä morsio/sulho täydellisesti! Koko polttariseurueen yhteinen alkuverryttely Rellan tapaan ei jätä ketään kylmäksi.Verryttelyn jälkeen polttarisankari harjaa ratsunsa ratsastuskuntoon. Edessä on puolen tunnin ratsastus joko kentällä tai maastossa vetäjän johdolla. Puutarhakaffet suolaisen ja makean kera siivittävät juhlaseuruetta eteenpäin päivässä.
Hinta 65 euroa / sisältäen viisi henkilöä. Lisähenkilöt 10 euroa/hlö sisältäen alkuverryttelyn, puolen tunnin ratsastuksen morsiammelle/sulholle, puutarhakaffet suolaisen ja makean kera, vastuuvakuutuksen ja arvonlisäveron. Kesto n. 1,5 tuntia
Ps. Seurue voi valita halutessaan myös charmantin Elvis-aasin polttarisankarin ratsuksi, jos ratsastajan paino alittaa 80 kg.
HEVOSTELUHETKI
Kiva olisi tutustua hevosiin vaan ei vielä lähteä retkelle... Porukalla haetaan hevosia harjattavaksi ja hoidettavaksi. Aiempaa kokemusta hoitamisesta ei tarvitse olla, me neuvomme vaikka kädestä pitäen! Hoitotuokion jälkeen mahdollisuus kokeilla ratsastusta kentällä. Kaffet makean kahvileivän kera kruunaa hetken!
Hinta 65 euroa / sisältäen viisi henkilöä. Lisähenkilöt 10 euroa/hlö sisältäen hoitotuokion, kentällä ratsastusta, kaffet makean kera, vastuuvakuutuksen ja arvonlisäveron. Kesto kaksi tuntia.
RELLA SPECIAL –ja lystinpito on taattu!
27.-28.3.2010 *täynnä*
Lauantaina puoliltapäivin kaikki ovat saapuneet, kahvit ja retki lumiseen luontoon on valmis alkamaan. Välillä non-stop evästauko. Tallille paluun jälkeen suomenhevoshumma tarjoaa rekikyytiä aisakellon kilkatessa. On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa :) Ulkoilun jälkeen siirrymme sisätiloihin ja kevyt hieronta odottaa. Kolmen ruokalajin illallinen ruokajuomineen kruunaa päivän! Ilta saa rauhassa venähtää, sillä…
Seuraavana aamuna englantilainen aamiainen alkaa päivän, vaikka hieman myöhemminkin. Vuorossa vanha, kunnon puolen päivän vaellus. Speciaalin päättää iltapäiväkaffet.
Hinta 250 euroa/henkilö sisältäen ratsastusta reilu kuusi tuntia, täysihoidon, rekiajelun, kevyen hieronnan, oppaiden palvelut, vastuuvakuutuksen ja alv.
HIPPULAN KAHDEN PÄIVÄN VAELLUS
22.-23.6.2010, täynnä
1.päivä
Aamukaffen jälkeen varustamme hevoset lähtökuntoon. Peltoaukeamat, harjumaisemat ja lumoava luonto siivittävät vaeltajien matkaa. Välillä huilimme hetken kevyen lounaan kera. Päiväreissun jälkeen saavumme Hippulaan ja huollamme ratsut samalla kiittäen niitä elämysrikkaasta päivästä. Savusaunan ja uintiretken jälkeen sisäKodan grillijuhlat.
2.päivä
Ylisillä nukutun yön jälkeen aamupala maistuu. Ratsut varustetaan vaelluskuntoon; tämän päivän taivaltaminen alkakoot! Luonto värittää päivää uusilla vivahteilla ja töltti vaihtuu välillä leppoisaksi laukaksi. Kipuaminen harjuille avaa hulppeat maisemat eteemme ja sielu lepää! Vaeltamisen päätteeksi päivällinen Hippulassa.
Hinta 270 euroa / henkilö sisältäen ratsastusta kaikkiaan 10 tuntia, täysihoidon, savusaunan, grillijuhlat, oppaiden palvelut, vastuuvakuutuksen ja alv. Mukaan mahtuu 8 vaeltajaa.
HIPPULAN KAHDEN YÖN VAELLUS *UUTUUS*
6.-8.7.2010, yksi paikka vapaana
1.yö
Kokoonnumme Hippulaan illalla ja nautimme pientä huikopalaa ennen tulevan yön seikkailuja. Hevosten jako ja varustaminen kesäyöhön voi alkaa! Vaellamme aina aamuyön pikkutunneille saakka nautiskellen kavion vaimean kopseen halkaisemasta yön hiljaisuudesta. Kuulostellen uinuvan luonnon heräämistä uuteen päivään, unohtamatta huilitaukoa nuotion ja yöpalan merkeissä. Tallille palattuamme savusauna on ehtinyt lämmetä kylpyvalmiiksi ja järvivesi sopivaksi!
2.yö
Aamupalalle herätään iltapäivän puolella makoisten unien jäljiltä. Ajatuksissa kuitenkin jo istuntatunti kentällä. Tunnin jälkeen on aika kotiruokalounaan ja iltapäivänokosten, sillä…
Yöllinen vaellus saa jatko-osan päätyen Hippulan kodan grillijuhliin. Iltapäivän puolelle menee aamiainen jälleen, jonka jälkeen vaihdamme uikkarit jalkaan. Kahlausretki hevosten kera Kolma-järvelle päättää seikkailut :).
Hinta 270 euroa / henkilö sisältäen ratsastusta kaikkiaan 12 tuntia, täysihoidon, savusaunan, grillijuhlat, oppaiden palvelut, vastuuvakuutuksen ja alv. Mukaan mahtuu 8 yövaeltajaa.
KARTANOVAELLUS *UUTUUS*
12.-13.6.2010, täynnä
9.-10.10.2010, täynnä
Aamukahvin jälkeen lähdemme liikkeelle kohti Torstilan kartanoa, jossa lounastauko. Herkuttelun yhteydessä menemme vuosisatoja taaksepäin, kartanoiden synnyinaikoihin ja siitä tähän päivään joroislaisen oppaan johdolla. Kattava läpileikkaus historiaan siis! Matka jatkuu kohti Frugårdin ja Paajalan kartanoa, jossa majoitumme Tilanhoitajan taloon, sujautamme siistimpää ylle ja nautimme emäntien valmistaman kolmen ruokalajin illallisen kynttilän valossa.
Sunnuntaina heräämme kartanon aamiaiselle, jonka jälkeen vaellus jatkuu sivuten useampaa kartanoa. Lounaan yhteydessä kartanoon tutustuminen. Tallille ehdittyämme huollamme hevoset ja siirrymme päivälliselle Hippulassa.
Hinta 330 euroa / henkilö sisältäen ratsastusta kaikkiaan 10 tuntia, täysihoidon, oppaiden palvelut, vastuuvakuutuksen ja alv. Mukaan mahtuu 7 kartanovaeltajaa.
NELJÄN PÄIVÄN VAELLUS *UUTUUS*
19.-22.8.2010, yksi peruutuspaikka 390e
1.päivä
Aamukaffet ja ”leppäset” aloittavat historian ensimmäisen Neljän päivän vaelluksen. Hevoset haetaan laitumelta, varustetaan lähtökuntoon ja suunnaksi otetaan Jäppilä. Majapaikoittuminen illankuhjeessa Honkalan tilalle, jossa rantasauna kutsuu saunojiaan. Uinnin raikkaana sitten päivälliselle!
2.päivä
Aamiaisen nautittuamme ratsaille jälleen ja suuntana Jäppilän kauniit reitit ja maisemat. Useampia järviä ja lampia osuu matkan varrelle 130 joukosta. Mukava on matkaa taittaa! Sauna lämpiää ja Kotajuhlat muurinpohjalettuineen odottavat retkeläisiä!
3.päivä
Päivän aloittaa aamiainen, tänäänkin :)! Suuntana toinen laita Jäppilästä. Myöhään iltapäivästä päivän tölttääminen on saatettu loppusuoralle.
Voip olla, että edellisten päivien ratsastus tuntuu jäsenissä, vaan eipä hätiä mitiä. Tälle illalle saapuu ammattilaishierojat laittamaan kipeytyneet lihakset uuteen vauhtiin. Sauna, uinti, hyvä ruoka ja uni saa vallan rennosta kropasta helposti.
4.päivä
Pakkamme kimpsut ja kampsut kasaan, hyvästelemme majapaikan ja sen asukkaat. Kotimatka takaisin Joroisiin voi alkaa. Perillä maittava päivällinen päättää Neljän päivän vaeltamisen. Voi, kun tulisi jo ensi kesä!
Hinta 490 euroa / henkilö sisältäen kaikkiaan 18 tuntia ratsastusta, täyshoidon taukoeväineen, saunomisen, puolihieronnan, oppaan palvelut, vastuuvakuutuksen ja alv. Mukaan mahtuu 7 vaeltajaa.
